lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kevyemmillä kengillä

Olin eilen boulderoimassa kahden viikon tauon jälkeen. Välissä flunssa ja loma. Mietin kiipeillessäni nöyryyttä.

Kaksi viikkoa sitten en jaksanut seinällä mitään. En lähellekään sitä mitä normaalisti. Otteet lipsuivat ja voimat ehtyivät. Olin sairastumassa flunssaan. Mitä tein? Uskottelin olevani terve ja ajattelin, että minun on pystyttävä parempaan ja enempään.

Palasin lomamatkalta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Suunnittelin meneväni boulderoimaan jo torstaina. Menin eilen, perjantaina. Yritin heti vähintään viisi plussaa ja kuusi aata. Jälkimmäinen ei onnistunut ensinkään. Seisoin seinän edessä ja pudistelin päätäni. Vakuuttelin mukana oleville lapsilleni, että olen päässyt sen ja sen reitin ihan varmasti aiemmin. Osaan enemmän.

Poikani kiipeili ehkä 20 minuuttia ja meni treenitilaan leikkimään. Tyttäreni kokeili erilaisia reittejä pidempään, mutta noin sata kertaa rennommalla otteella kuin äitinsä. Lapsiani katsellessani hellitin. Päästin irti omista vaatimuksistani. Nöyrryin.

Nöyryys on jotenkin kevyttä. On hyvä asettaa tavoitteita ja pyrkiä parempaan. Se vie eteenpäin. Opettaa. Koukuttaa. Mutta välillä on hyvä antaa vähän periksi, kiivetä kevyemmillä kengillä. Leikkiä.

Kiipesin vielä hetken. Oli hyvät kiikut.

PS1: Oikeasti on tosi tyhmää kiivetä, jos yhtään tuntuu edes orastavalta flunssalta. Never doing it again.

PS2: Kuvat tyttäreni.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti